Laidunnurmet

Laidunnus

Perusasioita laidunnurmista

Nurmella lampaiden pääasiallisena ravintona on ratkaisevan tärkeä merkitys lampaiden terveyden sekä tuotoksen kannalta. Kunnollinen nurmikasvusto tarjoaa lampaille sopivaa ravintoa ja vähentää myös tarvittavan nurmialan määrää, kun riittävä määrä nurmea pystytään tuottamaan pienemmällä peltopinta-alalla.

Laidunnurmen kasvilajit

Laidunnurmessa on oleellista sopivat kasvilajit ja sopiva laidunkierto. Laitumen kasvien tulee olla sellaisia, että ne ensinnäkin maistuvat lampaille, toiseksi kestävät laidunnusta ja kolmanneksi niillä on mahdollisimman hyvä jälkikasvukyky. Timotei yleensä muodostaa sekä laidun-, että säilörehunurmiseosten perustan, sillä se on sekä maistuvaa, että sulavaa, se kestää nurmikasveistamme ehkä parhaiten talven rasitukset ja kestää myös kosteita sekä happamampia oloja kuin muut nurmikasvit. Timotein huonona puolena on kuitenkin heikohko jälkikasvukyky ja huono kuivuuden- ja tallauksenkestävyys, joten hyvään laitumeen tarvitaan muitakin kasveja.

Natoja, varsinkin nurminataa, käytetään myös lähes kaikissa nurmiseoksissa. Nurminata sopii sekä laitumiin että säilörehunurmiin, kun taas ruokonataa ei kannata kylvää laitumiin, koska se maittaa huonosti ja jää syömättä. Nurminata tasapainottaa timotein huonoja puolia, sillä se syvemmän juuristonsa ansiosta kestää kuivuutta paremmin ja sillä on huomattavasti parempi jälkikasvukyky. Vastaavasti se ei ole aivan yhtä maistuvaa kuin timotei, mutta kelpaa kuitenkin lampaille osana laidunseosta

Englanninraiheinää käytetään esimerkiksi Britteinsaarilla paljon joko yksinomaisena laidunkasvina tai seoksena valkoapilan kanssa. Se onkin Euroopan eniten viljelty nurmiheinä. Suomessakin se on hyvä lisä laidunseokseen, sillä se on maistuva, energiapitoinen, hyvä jälkikasvukyvyltään ja kestää hyvin laidunnusta ja tallausta. Valitettavasti se kuitenkin on myös arka talvituhoille ja usein häviää nurmesta muutamassa vuodessa, joten meidän oloissamme sitä kannattaa käyttää nurmiseoksissa vain maltillisesti, esimerkiksi 10-20%.

Punanata ja niittynurmikka ovat myös hyviä kasveja laidunseoksessa pieninä määrinä käytettyinä, koska ne sietävät erinomaisesti laidunnusta ja tallausta. Ne ovat matalakasvuisia ja nopeita kasvurytmiltään, joten ne sopivat erityisesti nopeaan laidunkiertoon. Ne myös leviävät laitumen aukkopaikkoihin ja hillitsevät näin rikkaruohojen lisääntymistä laitumessa. Toisaalta matalakasvuisuutensa takia ne eivät ole erityisen satoisia, minkä vuoksi niidenkin osuus seoksessa kannattaa pitää hyvin maltillisena. Punanata on erityisen kuivuudenkestävä ja niittynurmikka taas kestää märkiä olosuhteita monia muita heiniä paremmin.

Apiloita ja mailasia voi myös käyttää osana laidunseosta. Ne ovat yleensä maistuvia ja lisäävät nurmen valkuaispitoisuutta. Varsinkin valkoapila on laitumissa hyvä, koska se peittää aukkopaikkoja ja estää näin rikkaruohottumista. Puna-apila kestää laidunnusta huonommin ja alsikeapila voi suurina määrinä käytettynä aiheuttaa lampaille aurinkoyliherkkyyttä. Myös erityisesti puna-apilan sisältämät kasviestrogeenit voivat aiheuttaa hedelmällisyysongelmia, mikäli apilaa on runsaasti kasvustossa. Mailasista rehumailanen sietää laidunnusta ja tallausta huomattavasti sinimailasta paremmin.

Laidunseoksessa voi olla lisänä myös monia muita kasveja, kuten sikuria, keltamaitetta heinäratamoa jne. Nämä yleensä maistuvat lampaille hyvin ja joillakin voi olla myös sisäloisia torjuvia vaikutuksia. Näiden määrä kannattaa kuitenkin pitää maltillisena, sillä niiden kivennäispitoisuudet poikkeavat paljon yleisemmistä nurmikasveista ja suurina määrinä voivat sotkea ruokinnan kivennäistasapainoa, eivätkä nämä myöskään yleensä ole kovin satoisia.

Laitumen rikkakasvit ja niiden torjunta

Rikkakasveista nurmessa on aina haittaa, joten ne kannattaa torjua mahdollisimman hyvin jo ennen nurmen perustamista. Juolavehnä usein leviää nurmivuosina ja valtaa alaa nurmikasveilta, jolloin sekä sato että maittavuus heikkenee. Se olisikin syytä saada mahdollisimman tarkoin torjuttua ennen nurmen perustamista, joko kemiallisesti glyfosaatilla, tai esimerkiksi kesannoimalla.

Muutkin rikkakasvit yleensä alentavat rehun maittavuutta ja satoa, sekä sotkevat kivennäistasapainoa. Jotkin, kuten myrkkykeiso, ovat jopa tappavan myrkyllisiä ja lievempää myrkyllisyyttä esiintyy esimerkeiksi leinikeissä, vuokoissa ja kanankaaleissa. Rikkoja voi torjua kemiallisesti niin ennen nurmen perustamista, perustamisen yhteydessä, kuin satovuosinakin, aineiden varoajat huomioon ottaen. Rikka-aineiden ajantasaiset käyttöohjeet ja mm. varoajat löytyvät parhaiten TUKES:in Kemidigi-palvelun kasvinsuojeluainerekisteristä.

Satovuosina laitumen rikkatorjuntaan kuuluu puhdistusniitto tarpeen mukaan muutaman kerran kesässä. Kun syömättä jääneet laikut niitetään, estetään rikkojen leviämistä. Muuallakin puhdistusniitto laidunnuksen jälkeen tasaa uutta kasvuunlähtöä, jolloin laidun kasvaa tasaisemmin uutta ja sulavaa kasvustoa.

Lannoitus

Lampaiden laidunta tulee myös lannoittaa tarkoituksenmukaisesti viljavuusnäytteisiin perustuen. Perustamisvaiheessa voidaan käyttää lantaa kynnöksen alle, mutta satovuosina lannoitus kannattaa perustua väkilannoitteisiin. Lantaa satovuosina käytettäessä vaarana on loismatojen leviäminen ja tarttuminen laiduntaviin lampaisiin, etenkin karitsoihin. Lisäksi kasvustoon levitetyn kuivalannan typestä karkaa ilmaan suuri osa ja näin menetetään arvokasta ravinnetta.

Loisiin kannattaa muutoinkin kiinnittää huomiota: Erityisen haitallisia ne ovat karitsoille, joille ei vielä ole kehittynyt vastustuskykyä. Niinpä niille olisi syytä varata uusi laidun, joka on mieluiten ollut pari edellistä vuotta muussa käytössä, esimerkiksi viljapeltona.

Maan kasvukunto

Vaikka edellä esitetyillä kasveilla, lannoituksella ja rikkatorjunnalla onkin tärkeä vaikutus laitumen koostumukseen ja ravintoarvoihin, on kaiken perustana kuitenkin kunnossa oleva laidunmaa. Tiivistyneessä, veden vaivaamassa ja happamassa maassa ei mikään laidunkasvi menesty hyvin ja rikkakasvit pääsevät helposti valloittamaan alaa. Eli toisin sanoen onnistunut laidunnurmi vaatii samalla tavalla kunnossa olevan peltolohkon, kuin vaikkapa viljan tai säilörehunurmen viljelykin. Niinpä ennen laitumen perustamista olisi huolehdittava, että sekä pellon reunaojat, että sala- tai sarkaojatkin ovat auki ja kunnossa, sekä niitä on riittävästi. Jos viljavuusanalyysi näyttää maan olevan hapanta, on se myös syytä kalkita ennen laitumen perustamista ja jatkossakin ylläpitokalkituksin ylläpitää sopivaa maan pH:ta, joka nurmikasveilla on maalajista ja seoksen kasveista riippuen noin 6-7. Vain hyväkuntoisella maalla voidaan saada aikaan satoisa ja halutun kasvilajikoostumuksen säilyttävä, lampaille maistuva ja ravitseva hyvä laidunnurmi.

Teksti: Ville Alitalo