Kerintä

Lampaan hoito

Keritsijän mietteitä kerinnästä

Suomessa 90 % lampaista keritään kahdesti vuodessa. Kerintäsesongit ajoittuvat keväällä maalis-toukokuulle ja syksyllä syys-marraskuulle. Ole keritsijään yhteydessä hyvissä ajoin, 1-2kk, ennen kerintäsesonkia ja toivottua kerintäaikaa. Näin keritsijät pystyvät ottamaan sijaintisi huomioon kerintäreittejä suunnitellessaan. Keritsijöitä on vähän ja kalenterit täyttyvät nopeasti.

Valmistaudu keritsijän tuloon keritsijän antamien ohjeiden mukaan. Kerintäpaikka on, etenkin istuttamalla kerinnässä, tärkeä osa kerinnän onnistumista. Yleisesti kerintäpaikan tulee olla hyvin valaistu, riittävän tilava, tasainen ja suora sekä vedoton. Kerintäalustana toimii erinomaisesti pinnoittamaton havu- tai koivuvaneri. Tällainen alusta antaa riittävän tuen keritsijälle ja lampaalle, ei ole liukas ja on helppo puhdistaa kerittävien lampaiden välillä. Pehmeä vaneripinta on myös armollisempi kerintäkoneen terille kuin esimerkiksi betonilattia. Useat kerintäkoneet tarvitsevat sähköpisteen kerintäpaikan läheisyyteen. Kerintätilanteessa on oltava mukana avustaja, joka hoitaa eläinliikennettä ja kerää villat pois kerintäpaikalta.

Lampaille tulee olla varattuna odotuskarsina tai ränni mahdollisimman lähellä kerintäpaikkaa. Tämä sujuvoittaa kerintää, kun lampaiden siirtelyyn ja kiinni ottamiseen ei kulu ylimääräistä aikaa ja keritsijän voimia. Tiivis kokoomatila vähentää myös lampaiden stressiä.

Lampaita voi paastottaa puoli vuorokautta ennen kerintää. Tämä helpottaa lampaan oloa etenkin istuttamalla kerinnässä, kun pötsi ei ole täynnä. Paastotuksen myötä lammas ei todennäköisemmin ulosta kerittäessä, jolloin kerintäpaikka pysyy puhtaampana eikä siitä tule liukas. Myös villat saadaan talteen puhtaampina.

Lampaiden on hyvä olla kuivia kerintähetkellä. Jos lampaat ovat laitumella tai pääsevät ulkoilemaan vapaasti, tulee ne sulkea säänsuojaan kuivumaan vähintään edelliseksi yöksi ennen kerintää. Märkänä kerittäessä keritsijäkin kastuu, mikä lisää kylmettymisen riskiä sekä märän ihon altistuminen villarasvalle ja hankaukselle voi aiheuttaa ihotulehduksia. Märkänä keritty villa homehtuu helposti.

Kerinnän hinta koostuu muustakin kuin itse kerinnästä. Sovi keritsijän kanssa kerintähinta etukäteen, sillä jokainen hinnoittelee työnsä itse. Keritsijä voi hinnoitella kerinnän katraskoottain tai per lammas. Yleensä kerinnän lisäksi tulevat matkakustannukset ja mahdollinen sorkkien leikkuun hinta. Jokaista tilaa varten keritsijä varaa puhtaat kerintävaatteet ja kengät. Jokaisen keikan jälkeen vaatteet ja jalkineet pestään ja desinfioidaan, terät pestään ja teroitetaan, kerintäkone puhdistetaan ja desinfioidaan. Aikaa kuluu lisäksi yhteydenpitoon ja toimistotöihin.

” Keritsijällä on oltava riittävät tiedot keritsemistekniikasta ja riittävä taito keritsemiseen. ”- Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta

Keritseminen ei ole rakettitiedettä, sen voi oppia kuka tahansa. Taito karttuu tekemällä ja kouluttautumalla. Kerintä voidaan tehdä lammas seisten tai istuttaen ja kerintäkoneen toiminta ja terien säädöt on hyvä tuntea. Pienellä alkuopastuksella voi välttyä turhautumiselta ja turhilta haavoilta. Kouluttautua voi esimerkiksi Suomen Keritsijät ry:n kerintäkursseilla tai pyytämällä kokeneempaa keritsijää opettamaan. Tärkeää on, että jokainen suomalainen lammas tulee kerittyä hyvin ja huolella.

Kirjoittaja: Anni Vanhala, Suomen Keritsijät ry

Lisätietoa:

Ohjeita villan laadun varmistamiseksi 1: Lampaiden ympäristö, olosuhteet ja ruokinta

Ohjeita villan laadun varmistamiseksi 2: Kerintään valmistautuminen

Ohjeita villan laadun varmistamiseksi 3: Lajittelu ja pakkaaminen

Ohjeita villan laadun varmistamiseksi 4: Rodut ja jalostus