Lampaan rehut

Ruokinta

Lampaan ruokinnan perusta on hyvälaatuinen korsirehu, ja raikas vesi, joita lampaalla tulee olla vapaasti saatavilla, sekä kivennäiset ja hivenaineet. Korsirehuina käytetään muun muassa säilörehua, kuivaa heinää, kokoviljasäilö-rehua ja olkea. Hyvälaatuinen kuivaheinäkin riittää yksinään lampaan ylläpitoravinnoksi, mutta astutus-, tunnutus- ja imetyskautena on annettava väkirehutäydennystä, samoin karitsoiden kasvatusrehuna heinä vaatii valkuais- ja energiatäydennystä.

Rehujen ravitsemuksellisten arvojen tärkeimpiä mittareita ruokintaa suunniteltaessa ovat korsirehuilla D-arvo, ja kaikilla rehuilla OIV –ja energiapitoisuus. D-arvo kuvaa rehun sulavuutta ja sen arvosta riippuu suoraan, miten paljon märehtijä voi saada kyseisestä rehusta energiaa. Valkuaispitoisuus ilmaistaan yksiköllä OIV g ka/kg ja energia-arvot ilmaistaan megajouleina (MJ).

Tärkeintä lampaan ruokinnan ja rehustuksen suunnittelussa onkin tuotos –ja kasvuvaiheen huomioiminen, sillä lampaan valkuaisen –ja energian sekä kivennäisten ja hivenaineiden tarpeet vaihtelevat suuresti eri kasvu –ja tuotosvaiheissa. Näistä tarpeista löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa kohdassa ”Lampaan ruokinta”.

Vesi

Veden juontimäärään vaikuttavat monet tekijät, kuten rehun kuiva-ainepitoisuus, proteiini- ja suolapitoisuus, eläimen kuiva-aineen syönti, tuotantovaihe, maidontuotannon määrä, eläimen ikä ja paino sekä ympäristön lämpötila. Veden juonti lisääntyy tiineyden alusta tiineyden loppuun johtuen lisääntyneen aineenvaihdunnan aiheuttamasta lämmöntuotannon ja virtsanerityksen kasvusta.

Veden saanti yhdessä suolan kanssa mahdollistaa neste- ja suolatasapainon sääntelyn. Veden puute taas alentaa kuiva-aineen syöntiä, mikä vähentää energian saantia. Näin vedenpuute heikentää esimerkiksi uuhen maidontuotosta ja karitsan päiväkasvua.

Korsirehut

Sisäruokinnassa käytettävien karkearehujen valinta määräytyy ensisijaisesti tilan rehuntuotantomahdollisuuksien perusteella. Laadultaan parhaimmat karkearehut säästetään tunnutettaville ja imettäville uuhille sekä karitsoille. Korsirehun laatu vaikuttaa väkirehuntarpeeseen. Tärkeimmät korsirehujen ruokinnallisen laadun mittarit ovat rehun D-arvo ja OIV sekä energiasisältö. Rehujen kivennäispitoisuus voi myös vaihdella paljon esimerkiksi apilapitoisuudesta johtuen.

Säilörehu

Lampaiden sisäruokinnassa yleisimmin käytetty korsirehu on esikuivattu säilörehu. Säilörehujen ruokinnallinen ja säilönnällinen laatu vaihtelee paljon, mihin tule erityisesti kiinnittää huomiota. Säilönnällinen laatu kuvaa kuinka rehu on säilynyt ja onko siinä esimerkiksi hometta, ruokinnallinen laatu puolestaan rehun ravitsevuutta.

Lampaiden ruokintaan sopii melko kuiva säilörehu, kuiva-ainepitoisuuden tulisi olla noin 35 - 40 %. Aikainen säilörehu on edullisinta ja parasta ravintoa lampaille, koska se on hyvin valkuaispitoista ja ravintoarvot ovat korkeat, jolloin väkirehun kulutus pysyy alhaisena. Myös kuitupitoisuus on alhaisempi kuin myöhemmin tehdyllä, jolloin se rajoittaa vähemmän syöntiä. Kuitupitoinen rehu kun hidastaa rehun kiertoa ruoansulatuksessa ja kuluttaa enemmän energiaa.

Runsaalla nurmisäilörehulla tulee yleensä A- ja E-vitamiinien tarve tyydytetyksi, D-vitamiini lisätarvetta sen sijaan esiintyy, varsinkin niittotuoreella säilörehulla. Yhdessä kalsiumin ja fosforin kanssa D-vitamiini vaikuttaa luuston kehitykseen, säilörehun pH taas vaikuttaa kalsiumin ja magnesiumin hyväksikäyttöön; emäksisessä ympäristössä kivennäisten imeytyminen elimistöön vähenee.

Laadusta riippumatta ei säilörehukaan yksin riitä täyttämään lampaan tarpeita kaikissa tuotantovaiheessa ilman väkirehutäydennystä.

Kuivaheinä ja olki

Kuivaheinä on lampaiden perinteinen karkearehu. Sen sulavuus ja ravintoarvot ovat säilörehua huonommat, mutta se riittää yksinomaisena rehuna tyydyttämään lampaiden ylläpitoravinnontarpeen. Kasvuun ja tuotantoon kuivaheinä ei pelkästään riitä. Karitsoita vierotettaessa on kuivaheinä hyvä apu emien maidontuotannon ehdyttämiseksi.

Oljen käyttöä rajoittaa sen täyttävyys ja alhainen valkuaispitoisuus, mutta säilörehuvaltaisessa ruokinnassa sillä voidaan korvata kuivaa heinää. Se soveltuu lähinnä joutilaiden lampaiden ruokintaan, ja heinän vaihtoehdoksi olki tulee silloin, jos heinäsato on jäänyt pieneksi tai on laadultaan huonoa.

Laidun

Laidunruoho on lampaiden tärkein elatus- ja tuotantorehu, ja laidunkauden aikana tuotetaan iso osa lammastalouden päätuotteesta, karitsanlihasta. Laidunruokinnalla saadaan aikaan hyviä kasvuja, kun ollaan rohkeita laittamaan eläimet riittävän ajoissa laitumelle.

Hyvin samantyyppiset laidunnurmet kuin naudalle käyvät myös lampaalle, maittavuus on tärkeää, mutta myös tallauksen kestävyys tulee ottaa huomioon. Karitsoiden ja imettäville emoille laitumen olisi hyvä sisältää myös valkoapilaa, ihannepituus olisi n. 10 cm, ei korsiintunutta, mutta siihen on vaikea suomessa päästä. Maisemanhoitolaitumet soveltuvat parhaiten joutilaille.

Puhdas vesi ja kivennäiset ovat itsestäänselvyys kaikille lampaille laitumella, samoin nuolukivi. Puhdistusniiton tarve on syytä tarkistaa vaihdettaessa lohkoa.

Laiduntamisesta tarkemmin kohdassa NURMET JA LAIDUNTAMINEN.

Väkirehut

Lampaiden täydennysrehuina käytetään lähinnä kotoista viljaa ja rypsitiivistettä, soija ja herne ovat myös hyviä valkuaislisiä. Lammasrehujen saatavuus on melko hyvää, mutta paljon käytetään myös nautojen rehuja. Nautojen rehuja käytettäessä on oltava tarkkana niiden kuparipitoisuudesta, sillä lammas on nautaa herkempi kuparille ja voi saada kuparimyrkytyksen. Suomenlammas ei ole aivan yhtä herkkä kuparille kuin esimerkiksi texel. Väkirehuja annetaan valkuaislisänä täydentämään korsirehua kasvu- ja tuotantokauden tarpeiden mukaan, ja niiden liiallista syöttämistä on syytä välttää sekä taloudellisten tappioiden että eläinten terveyden ja hyvinvoinnin takia.

Kotoiset viljat

Ohra on lähinnä energia lähde, joka sisältää raakavalkuaista 11-13 % kuiva-aineesta. Se on maittavinta jyvinä ja kasvattaa kauraa paremmin, tosin rasvoittumisen riskikin on kauraa suurempi. Joidenkin lähteiden mukaan ohra voi lisätä virtsakivien riskiä.

Kaura ei ehkä ole maittavuudelta aivan ohran luokkaa, mutta rasvoittaa vähemmän kuin ohra eikä sisällä virtsakivien riskiä. Raakavalkuaispitoisuus on samaa luokkaa ohran kanssa. Myös kaura syötetään kokonaisina jyvinä ohran tapaan.

Teolliset rehut

Täysväkirehut ovat viljapohjaisia seoksia, jotka sellaisenaan riittävät korsirehun lisäksi. Käytännössä niiden käyttö on melko vähäistä ja eniten käytetäänkin erilaisia rypsirouheita viljan lisäksi. Varsinaisia karitsoiden kasvatusrehuja markkinoilla ei ole, juomarehuja kylläkin löytyy. Kivennäiset ja nuolukivet ovat tärkein tuoteryhmä, ja niitä on syytä olla tarjolla vapaasti. Tuotantovaiheen mukaan niitä täydennetään tarvittaessa ruokintakalkilla.

Kivennäiset, hivenaineet ja vitamiinit

Teollisista rehuista ja ravinteista ehdottomasti tärkein tuoteryhmä lampaiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ovat erilaiset kivennäiset, hivenaineet ja vitamiinit sekä nuolukivet. Määrällisesti niiden menekki lammasta kohden on pieni, vain noin 15 – 25 g / lammas päivässä, ja niitä on syytä olla tarjolla vapaasti. Perinteisten kivennäis - ja hivenainevalmisteiden rinnalle on lampaillekin tullut naudoilta tuttuja bolus -tuotteita, joilla voidaan kerta-annostuksella varmistaa oikea kivennäistasapaino hiukan pidemmäksi aikaa. Boluksien kohdalla on kuitenkin syytä muistaa, etteivät ne ainoana kivennäis -ja hivenainelähteenä riitä lampaan kivennäis -ja hivenainetarpeeksi, ja tuotantovaiheen mukaan kaikkia kivennäis -ja hivenainetuotteita täydennetään tarvittaessa suolalla ja ruokintakalkilla.

Kalsium ja fosfori

Pääosa luuston kuiva-aineesta muodostuu fosforista ja kalsiumista, joista jälkimmäistä tarvitaan myös runsaasti maidonmuodostukseen. Paitsi niiden määrä, on tärkeä myös näiden kivennäisten keskinäinen suhde, joka vaihtelee kasvu – ja tuotantokauden mukaan. Liian suuri fosforin osuus aiheuttaa virtsakiviä, ja liika kalsium huonontaa fosforin ja monien muiden hivenaineiden hyväksikäyttöä.

Kalsiumin puute aiheuttaa ruokahaluttomuutta tai epänormaalia ruokahalua, luuston ja kasvun heikkenemistä. Toisaalta sen liikasaanti heikentää magnesiumin imeytymistä. D-vitamiinin puute haittaa kalsiumin hyväksikäyttöä rehuista, ja täysikasvuisella lampaalla kalsiumin hyväksikäyttö heikkenee.

Heinässä ja säilörehussa on kalsiumia lampaalle riittävästi, ja väkirehuissa, kuten viljassa, on fosforia runsaasti, niinpä korkealla väkirehupitoisuudella kalsiumin tarve kasvaa.

Magnesium, kalium ja natrium

Magnesium liittyy läheisesti kalsiumin ja fosforin aineenvaihduntaan. Sen puutos aiheuttaa laidunhalvausta ja ilmenee erityisesti imettävillä, laiduntavilla uuhilla. Nurmen korkea kaliumpitoisuus ja hajoavan valkuaisen määrä pötsissä heikentävät magnesiumin imeytymistä, ja pari viikkoa ennen laiduntamista aloitettu magnesiumkivennäisen syöttö ehkäisee laidunhalvauksen syntyä. Liika magnesiumin saanti aiheuttaa lähinnä ripulia.

Kalium on välttämätöntä kasvulle, hiilihydraattien aineenvaihdunnalle sekä lihasten ja hermojen toiminnalle. Sen puutos on harvinaista, lähinnä voimakkaalla väkirehuruokinnalla, jossa karkearehua on rajoitetusti saatavilla voi puutosta esiintyä. Sen sijaan runsaalla naattiruokinnalla voi kaliumia tulla jopa liikaa, mikä ilmenee mm. ripulina.

Natriumin eli suolan tarve lampailla vaihtelee, ja perusrehuissa natriumia esiintyy niukasti lampaiden tarpeisiin nähden. Natriumia on oltava vapaasti tarjolla tai sitä on lisättävä rehuannokseen, karkea merisuola on parempi vaihtoehto kuin nuolukivi. Kun raikasta vettä on vapaasti saatavilla, säätelee lammas natriumin saannin itse. Natriumin puutos näkyy mm. epänormaalina ruokahaluna.

Hivenaineet

Lampaiden hivenaineiden tarpeesta on vaikea esittää täsmällisiä lukuja. Kun kivennäiset annetaan teollisina seoksina, saavat lampaat niistä tarvitsemansa hivenaineetkin. Yhteistä monille hivenaineille on se, että niiden tasapaino häiriintyy korkean väkirehuruokinnan vaiheessa.

Jos hivenaineista on pulaa, näkyy se tyypillisimmin ensin villassa ja sen laadussa, paitsi jodin puute, joka uuhilla saattaa pienentää karitsoiden kokoa ja lisätä niiden kuolleisuutta, sekä ihmisten tapaan heikentää kilpirauhasen toimintaa ja aiheuttaa struumaa. Runsas rypsin käyttö lisää jodin tarvetta.

Merkittävimpänä hivenaineina esiin nousevat koboltti, jota pötsimikrobit tarvitsevat B 12 -vitamiinin muodostamiseen, sekä seleeni ja kupari. Myös rikistä voi joskus olla pulaa, mutta rikin puute on ensisijaisesti rikkipitoisten aminohappojen puutetta, ja niitä lampaat saavat rypsistä. Rikin lisäämisen sijaan voi olla järkevämpää tarjota lampaille valkuaistäydennystä.

Seleeni

Suomen maaperässä on huonosti seleeniä ja sen pitoisuus pelloilta korjatussa sadossa on lähes nolla ilman lannoitteisiin lisättyä seleeniä. Seleenin puutos aiheuttaa syömättömyyttä ja kasvunheikkenemistä, yhdessä E-vitamiini puutteen kanssa se aiheuttaa lihasrappeumaa eli karitsahalvausta. Myös hedelmällisyyshäiriöitä ja jälkeisten jäämistä, alentunutta vastustuskykyä, villan laadun huononemista, utaretulehduksia ja heikkoa karitsointia voi esiintyä seleenin puutteesta. (Kallio 2012)

Seleenin turvamarginaali on pieni ja pelättäessä seleeninpuutosta voidaan epähuomiossa aiheuttaa seleenimyrkytys eläimille. Kymmenkertaisilla seleeniannoksilla voidaan aiheuttaa myrkytysoireita, mm. epämuodostuneet, halkeilevat sorkat, villan huono laatu ja karvattomat alueet.

Seleenintarve lampailla on 0,1-0,3 mg/kg ka rehua/vrk. Voimakas kasvu, sairastuminen ja E-vitamiinin saanti vaikuttavat seleenin tarpeeseen. Niukka E-vitamiini saanti esim. kuivaheinävaltaisella ravinnolla lisää seleenin tarvetta, samoin rehevä kevätlaidun, äpäre tai propionihapolla säilötty rehu, jolloin seleeniä kuluu runsaasti.

Tärkein seleenin lähde tavanomaisessa tuotannossa on seleenilannoitetulta pellolta korjattu rehu. Kaupallisissa kivennäisissä ja lisissä on seleeniä sekä kokonaan että osittain epäorgaanisessa muodossa tai seleenihiivana. Näiden imeytymisessä on eroja ja pakkauksissa suositeltuja annoksia kannattaa noudattaa.

Kupari

Kupari on lampaalle tarpeellinen hivenaine, ja välttämätön mm. villan muodostamiselle. Eri lammasrotujen väliset erot kuparin sietämisessä ovat kuitenkin isot, ja kuparimyrkytyksen pelossa varotaan helposti liikasaantia jopa niin paljon, että seurauksena voi olla kuparinpuutos.

Kuparinpuutos ilmenee lampaalla huonontuneena, teräksenomaisena villana, anemiana, jalattomuutena ja notkoselkänä ja lopulta takaosan osittaisena halvaantumisena. Kuparin ja koboltin puute yhdessä aiheuttavat silmien vuotamista, ihottumaa, aurinkoallergiaa ja rupia korvissa.

Kuparimyrkytykselle voivat altistua esim. texel –rodun edustajat, tai kantavat uuhet tiineyden loppupuolella, jolloin väkirehuruokinta on voimakkaampaa. Jos tähän vielä yhdistyy ruokintakalkki, voi oireina olla limakalvojen keltaisuus, verta ulosteessa ja virtsassa ja anemia. Sairastunutta on vaikea pelastaa. Jos rehun molybdeenipitoisuus on alhainen samaan aikaan kun kuparipitoisuus on korkea, voi 10-20 mg kuparin ka/kg riittää lampaan kuparimyrkytykseen.

Lampaiden omissa teollisuusrehuissa kuparimyrkytyksen riskiä ei ole, mutta jos käytetään muiden eläimien, kuten nautojen rehuja tai kivennäisiä, on niiden kuparisisältöön kiinnitettävä erityistä huomiota. Suomenlampaan kuparintarve on n. 9 mg/rehun ka kg:ssa, Texel puolestaan kestää korkeintaan 6 mg/rehun ka kg.

Vitamiinit

Lampailla, kuten kaikilla märehtijöillä, tuottavat pötsimikrobit kaikki eläimen tarvitsemat vesiliukoiset K- ja B-vitamiinit. Lähinnä alle 2 kk ikäisillä karitsoilla voi tulla pulaa B-vitamiinista, mutta jos ne syövät hyvin väkirehua ja saavat viljaa, jossa on B-vitamiinia, ei lisälle ole tarvetta. Lähinnä rasvaliukoisista A-, D- ja E-vitamiinien saannista on huolehdittava, etenkin kevättalvella.

A-vitamiini puutetta voi esiintyä varsinkin kuivaheinäruokinnalla, ja se on erityisen tärkeä aineenvaihdunnalle. Puutos aiheuttaa ruokahaluttomuutta, laihtumista ja karkeaa, kiillotonta karvaa.

D-vitamiini muodostuu auringonvalossa ja ulkolaitumella ja auringossa sen puutetta ei esiinny, samoin heinässä sitä on riittävästi lampaalle, mutta säilörehussa ei. D-vitamiini on tärkeää luutumisen kannalta ja sen puutos aiheut-taa nuorilla eläimillä riisitaudin Yliannostus puolestaan johtaa elimien kalkkeutumiseen.

E-vitamiini on erityisesti vastasyntyneelle karitsalle ja tiineyden loppupuolella olevalle uuhelle tärkeää. Nopean kasvun ajat ovat kriittisiä ja puute aiheuttaa lihasrappeumaa. Leikkuupuidun viljan E-vitamiinin teho on heikko ensimmäiset 2-3 viikkoa, ja jauhetusta viljasta se tuhoutuu nopeasti.