Nurmen lannoitus

Rehuntuotanto

Lannoituksen suunnittelu

Nurmiviljelyssä oikein suunniteltu ja tasapainoinen lannoitus on hyvän sadon perusta. Lannoituksen tulee perustua kasvien ravinnetarpeeseen ja tavoitesatotasoon. Sadon mukana pellolta poistuu merkittäviä määriä ravinteita, ja nämä menetykset on huomioitava lannoitussuunnitelmassa. Esimerkiksi säilörehun korjuussa peltohehtaarilta poistuu noin 25,6 kg typpeä, 3 kg fosforia ja 24 kg kaliumia/1000 kg kuiva-ainetta. Nurmikasvien tärkeimmät ravinteet ovat typpi (N) ja kalium (K).

Lannoituksen teho riippuu oleellisesti pellon kasvukunnosta. Vesitalouden ja pH:n on oltava kunnossa, jotta kasvit voivat hyödyntää ravinteet tehokkaasti. Heikossa kasvukunnossa oleva pelto ei pysty tuottamaan niin hyvää satoa, vaikka lannoitustaso olisikin hyvä. Lohkon kasvukunto on siis hyvä huomioida lannoitustasossa, jottei lannoiteta turhan voimakkaasti lohkoa, jolta ei lannoituksesta saada täyttä hyötyä. Muuten riskit ravinnehuuhtoutumisille kasvavat ja myös kalliit tuotantopanokset menevät hukkaan.

Kasvin kasvu rajoittuu aina siihen tekijään, jota on saatavilla vähiten – tätä kutsutaan minimilaiksi. Vaikka muita ravinteita olisi riittävästi, yhden puute voi estää sadon muodostumisen. Tästä syystä lannoituksessa on tärkeää huomioida kaikki kasvin tarvitsemat ravinteet ja pyrkiä tasapainoiseen ravinteiden saantiin.

Lannoituksen suunnittelun perustana tulee olla ajantasaiset viljavuusnäytteet. Ne kertovat, kuinka paljon ravinteita on maassa kasvien käytettävissä. Laajemmat viljavuusanalyysit tarjoavat tarkempaa tietoa ravinnetilasta ja ravinteiden vapautumisesta.

Kasvukauden aikana voidaan tehdä havaintoja lohkon ravinnetilasta. Käytettävissä on erilaisia ravinnemittareita ja analyysejä. Pahimmillaan ravinne puutokset ovat havaittavissa kasvustossa. Rehuanalyysin tietoja voidaan hyödyntää myös lannoituksen suunnitellussa rehunravinnesisältöjen kautta.

Maalajit eroavat kyvyssään sitoa ravinteita, mikä kuvastuu niiden kationienvaihtokapasiteetissa (KVK). Savimaat pystyvät sitomaan ravinteita tehokkaammin kuin kevyemmät maalajit. Orgaaninen aine lisää KVK:ta, ja siksi multavuus parantaa ravinteiden sitoutumista erityisesti karkeilla mailla. Orgaanisesta aineesta vapautuu myös typpeä, mikä on huomioitava typpilannoituksessa, jonka vuoksi multavilla ja eloperäisillä mailla typpilannoitusta voidaan vähentää. Tästä syystä lannoituksessa suunnitellussa on tärkeää huomioida myös lohkon ominaisuudet.

Typen vapautuminen kasvien käyttöön riippuu maan lämpötilasta, jonka vuoksi maasta vapautuvan typen määrää on vaikea arvioida suoraan. Myös fosforin saatavuus maasta on sidoksissa maanlämpötilaan.  Viileissä olosuhteissa ravinteiden saatavuus voi heikentyä, mikä vaikuttaa suoraan kasvien kasvuun ja sadon muodostumiseen.

Nurmelle tärkeät ravinteet

Typpi on nurmen sadonmuodostuksen kannalta tärkein ravinne ja nurmet pystyvät hyödyntämään typpeä tehokkaasti. Typen saanti on varmistettava joko väkilannoitteella tai biologisella typensidonnalla. Palkokasvit, kuten apilat ja mailaset, pystyvät sitomaan typpeä ilmasta, mikä mahdollistaa typpilannoituksen vähentämisen. Esimerkiksi, jos nurmessa on 25 % palkokasveja, voidaan kevätlannoitusta vähentää noin 20 kg typpeä hehtaarilta. Kesän muiden satojen typpilannoitusta voi myös vähentää. Mikäli apilapitoisuus on yli 50 %, ei typpilannoitusta periaatteessa tarvita lainkaan.

Typensidontaan vaikuttaa kuitenkin maan lämpötila – kylmässä maassa prosessi ei ole tehokas. Tämän vuoksi tavanomaisilla tiloilla heinänkasvun varmistamiseksi on suositeltavaa antaa typpeä keväällä väkilannoitteiden muodossa ja usein kannattaakin kasvusto lannoittaa, kuin puhtaiden heinäkasvustojen tavoin. Apilanurmien typpilannoitus parantaa heinien kilpailukykyä ja heinien pitoisuutta kasvustossa, joka pahimmillaan hävittää apilaa lohkolta. Myös maan pH vaikuttaa typensidontaan, joten peltojen kalkitus on tärkeää. Korkea apilapitoisuus sen sijaan saattaa tuoda ruokintaan haasteita. Typensidonnan tehostamiseksi palkokasvit voidaan ympätä typensitojabakteerikannoilla, sillä sopivia bakteereja ei aina ole luonnostaan peltomaassa. Palkokasvien viljelyn jälkeen maahan jää typpeä, mikä mahdollistaa seuraavan kasvin typpilannoituksen vähentämisen.

Kalium on nurmen kannalta toiseksi tärkein ravinne. Se parantaa vedenottoa, laonkestävyyttä ja lehtimassan muodostumista. Kevyet maalajit ovat usein kaliumköyhiä, joten kaliumin saanti on varmistettava lannoituksella. Raskaammilla mailla kaliumia on yleensä riittävästi. Palkokasvit, kuten apilat ja mailaset, tarvitsevat kaliumia enemmän kuin heinäkasvit.

Nurmet hyödyntävät tehokkaasti maassa olevaa fosforia, mutta jos lohkon fosforitasot ovat alhaiset, fosforilannoitus on paikallaan. Keväällä kylmässä fosfori ei ole kasvien käytettävissä, joten npk-lannoitteilla pystytään varmistamaan nurmen fosforin saanti. Fosfori edistää erityisesti juuriston kehitystä, mikä tukee kasvin ravinteiden ja veden ottoa.

Rikki on tärkeä ravinne valkuaisen muodostumisessa. Rikkilannoituksella voidaan parantaa rehun valkuaispitoisuuksia. Kalsiumin ja magnesiumin saannin varmistaminen on helpointa oikeanlaisella kalkituksella. Tällöin saadaan varmistettua rehujen kivennäispitoisuudet. Nurmipalkokasvien kalsium ja magnesiumin tarpeet ovat heiniä korkeammat ja rehussa niiden pitoisuudet ovatkin heiniä korkeammat.  

Hivenravinteiden puutteita esiintyy erityisesti eloperäisillä ja karkeilla mailla. Korkea pH heikentää hivenravinteiden liukoisuutta. Lohkon hivenravinnetilanne voidaan selvittää viljavuusnäytteillä. Hivenravinteita voidaan lisätä joko perustamisvaiheessa rakeisten lannoitteiden avulla tai kasvukauden aikana lehtilannoituksella, joka voidaan yhdistää esimerkiksi rikkatorjuntaan. Hivenravinne lannoituksella saadaan parannettua sadonmäärää ja sadon hivenpitoisuuksia.  Lampaan lanassa on myös hiveniä, jonka vuoksi lanta-analyysissä kannattaa nekin tutkituttaa.

 

Lampaan lantaa kannattaa hyödyntää aina niillä lohkoilla, joilla se on mahdollista nurmen perustamisen yhteydessä. Fosforitasauksen avulla voidaan toteuttaa useamman vuoden lannoitukset yhdellä levityksellä. Lampaan kuivikelannasta vapautuu typpeä myös satovuosina, mikä tukee nurmen kasvua pitkällä aikavälillä.

Mikäli nurmi perustetaan suojakasvin kanssa, voidaan kylvönyhteydessä antaa apulantaa, joka parantaa suojakasvin satoa. Luomutuotannossa lanta on keskeinen ravinne, sillä lannoitus perustuu pitkälti lantaan ja viherlannoitukseen.

Ensimmäiseen satoon kannattaa panostaa kunnolla, sillä se on määrällisesti suurin. Mineraalilannoitus tulee tehdä keväällä heti, kun nurmen kasvu on alkanut ja maa kantaa traktorin. Sopiva lannoitusmäärä riippuu nurmiseoksesta, mutta lähtökohtaisesti 80–100 kg liukoista typpeä hehtaarille on hyvä määrä. Kevätlannoituksessa kannattaa käyttää NPK-lannoitteita, mikäli lohkolla on tarvetta fosforille ja kaliumille. Apilapitoisen nurmen osalta voidaan typpilannoitusta vähentää, mutta apilapitoisuus vaikuttaa suoraan typen sidonnan tehokkuuteen. Toisille sadoille lannoitus tulisi tehdä hetimiten korjuun jälkeen. Toiseen lannoitukseen voi käyttää väkilannoitteista puhtaasti typpilannoitteita tai nk lannoitteita kevyillä ja karkeilla mailla. Liukoisen typen määräksi sopii 60–80 kg/ha. Mahdollisen kolmannen lannoituksen lannoite määrä kannattaa pitää pienimpänä.

Annetun typen määrä riippuu satotavoitteista, mutta lähtökohtaisesti satotavoite kannattaa pitää korkeana, sillä se on lopulta kustannustehokkaampaa. Kahden korjuun strategiassa lannoitus 160–200 kg liukoista typpeä vuodessa on hyvä lähtökohta. Kolmen korjuun strategiassa typpeä tarvitaan yli 200 kg vuodessa. Lannoituksessa tulee huomioida lohkon multavuus ja apilapitoisuus, joiden perusteella typpilannoitustasoa voidaan tarkentaa. On tärkeää muistaa, että lannoituksella annetaan nurmelle myös kaikki muut sen tarvitsemat ravinteet etenkin kaliumin. Tasapainoisella lannoituksella parannetaan sekä sadon määrää että laatua ja myös riskit ravinnehuuhtoumille ja haihtumisille vähenevät.

Lannoitusta ohjaa myös lainsäädäntö. Nitraattiasetus (1250/2014) ja fosforiasetus (64/2023) määrittävät typen ja fosforin käyttömäärät. Nitraattiasetus säätelee myös lannan käyttöä, ja sen määräyksiä tulee noudattaa lannoituksessa.

Ajantasaiset ohjeet ja määräykset löytyvät Ruokaviraston Ehdollisuuden oppaasta 2025.

Teksti: Atso Mehto